Meditoin yleensä aamuisin, onnistun jo aika hyvin siirtämään syrjään ajatukset ja aistiärsykkeet, saan kiinni jo rentoudesta ja aavistan jotain suurempaa olevan tulollaan, mutta aaltoilevien väriläiskien ja rauhoittuvan hengityksen keskelle, poksahtelee välillä kuplia, tyhjästä ja äkkiä, ennalta varoittamatta, vähän kuin unikuvia tai leffan pätkiä.
Mutta ajatus jäi kesken toissa-aamuna, lähti rönsyilemään liian moneen suuntaan, taivas oli liian sininen ja polut liukkaita yöpakkasten jäljeltä, olin kerrankin nukkunut kaikki unet puhki, niin...
Mikä buusti tuosta kirkkaasta taivaasta ja bonuksena pulu lentää vastapäiseltä katolta melkein kohti, muodostaen siipien räpytyksellä täydellisen pallon. Mietin miksi en kirjoittanut ”sininen”? Kirkas muodostui valoksi mielessäni ja tuplatarkistus taivaan tilasta...