Koneen ja järjen käytöstä mindfulnessista... kirjoittamiseen ja kuvan tekemiseen

Mikä buusti tuosta kirkkaasta taivaasta ja bonuksena pulu lentää vastapäiseltä katolta melkein kohti, muodostaen siipien räpytyksellä täydellisen pallon.  Mietin miksi en kirjoittanut ”sininen”? Kirkas muodostui valoksi mielessäni ja tuplatarkistus taivaan tilasta, tuo sen sinisyyden vahvemmin kuin valon,  ja päätän katsoa värejä… miten erilaiselta maailma näyttää, täsmälleen sama kuva ympärilläni keittiössä, ja pelkästään päättämällä huomioida värit, saan siihen intensiteettiä enemmän kuin Iphonellani.  Olla läsnä, minä mietin, nähdä, aistia, sitä samaa mietin äsken, kun automaattisesti tyhjensin tiskikonetta ja kahvi oli pulppuamassa mutteripannussa, maito mikrossa, mietin blogien teemoja, mietin kuinka mindfulnessista puhuttaessa erehdytään usein ajattelemaan, että tavoitteena on olla aina läsnä, eihän se niin mene, ei kai ole kiellettyä järjen käyttö, miksi ihmeessä olisin läsnä tiskikonetta tyhjentäessä, kun voin sen sijaan miettiä blogeja ja niistä innostua?  Sehän juuri tekee aivoista mahtavan, tuo mahdollisuus valita, sitten… kun on kahvi valmis ja kone tyhjentynyt automaattivaihteella, ja istun vähän kirjoittelemaan ja nauttimaan kahvista, aamusta ja taivaan merkillisestä sinisyydestä, silloin voin kirkastaa värit tässä maailmassa, se on se hetki läsnäoloon, nam!

Mietin vielä siinä kun nousin sängystä ja havaitsin lattian kylmyyden ja rekisteröin luiden aamuarkuuden jalkaterissä ja jossain tietoisuuden rajamailla mittasin sen, ja päädyin ettei ole vielä kipua, ei syytä huoleen, ei syytä laittaa jalkoihini pehmokrokseja… mietin samalla blogin aihetta taidesivulleni … järjen käyttö taiteessa, upeaa, heti innostun tästä päivästä, joka vielä pää tyynyssä levätessään tuntui kolholta, ongelmien täytteiseltä.   Ajattelen tätä teemaa välillä kuvina, välillä järkitikapuina, tai järkiportaina, miten sitä kutsuisi sitä ketjutusta jolla ylettyy itseään korkeammalle? Sitä dialogia itsensä kanssa jälkeä jättäen, joka mahdollistaa ajatusten kehittämisen?  Niin, missä kohtaa taiteen tekemistä tarvitaan järkeä?  Kuinka usein olen miettinyt tätä?  Huhhuh, miettinyt miksi ei sitä opeteta taidekouluissa ja kursseilla… ja välillä assosioin ja mietin novelliani poika ja hevonen, mietin voiko bolgissa olla novelleja tai satuja? Miksi ei? Mutta kuvan siitä haluaisin… luonnoksen.

Auttaisiko tämä blogin kirjoittaminen siinä, mitä olen aina halunnut tehdä, kirjoittaa ja piirtää, ei nyt välttämättä yhtä aikaa, mutta vuorotellen, täydentäen kuvalla sanaa?  Jos kirjoittaisin käsin, se tuntuisi näin intuitiivisesti helpommalta, kynä välillä vierisi kirjainnauhassa välillä karkaisi pulleampiin muotoihin, kertoisi varjostaen, ja … en jatka tätä ajatuksen polkua, koska olen kirjoittanut koneella ajatukseni 14 vuotiaasta lähtien, kun sormet saivat tarvittavan opin juosta ajatuksen tahdissa.   Kynällä en pääse, en murto-osaan, kynä jarruttaa   –  ja nyt jos näen itseni maastossa pälyilemässä ympärilleni, pääsen koneella kirjoittaessa tarkistamaan joka polun mutkat ja suunnan, haravoimaan ja hahmottamaan koko maaston, kun taas kynällä kirjoittaen, kompastun ensimmäiseen kiveen ja ennenkuin pääsen ylös, ennenkuin olen polkuni valinnut, on maasto jo muuttunut, ei se olekaan sama metsä, jäi korvasienet löytämättä ja olin ihan varma että ne olivat siinä ihan minusta vasemmalla, missä maasto oli sammaleista ja vähän rikkinäistä ja kanin tai käärmeen koloja täynnä.  Kynällä täytyy tehdä valintoja, kynä ottaa keskitien, konsensuksen, kun kaikki minät heräävät pöydän ääressä äänestämään ja on pakko löytää yhteinen sävel, että vielä tänään päästään kahvitauolle.